Aika menee tiiviisti vauvaa hoidellessa, eikä ole tullut bloggailtua niin paljon kuin olisi tehnyt mieli. Mutta nytpä siis muutama sananen em.hevosesta. Kaikkea sen toilailuja varsan kanssa ei ole tullut kirjoitettua tai oikeastaan mitään.
Eksuhan on kuuluisa hullu vieskeriläinen ja sellaisena näköjään tulee pysymäänkin. Nyt voidaan sanoa, että ollaan tilanteessa, jossa kaikki mahdollinen ja mahdoton tämän hevosen osalta on tehty. Rahaa on palanut aivan rutosti, eikä mitään tulosta olla saatu aikaan, päinvastoin kasapäin vain uusia ongelmia. Meillä siis talossa 5 vuotias hevonen, jonka kanssa elämä on ollut vähintään enemmän yhtä taistelua, kuin nautintoa touhustelusta oman kivan hevosen kanssa.
Kaikka lähti siitä, kun ensimmäisenä syksynä alkoi kiimat tulla vahvasti esille ja käytös muuttui kuin napin painalluksesta. Harmi vain, kun ei silloin tiedetty mitään homeopaattisista hoidoista, joilla pystyttiin "vikaa" sittemmin korjaamaan. Tällä hevosella on todellakin välillä vintti aivan pimeä ja silloin sillä silmät vaan pyörii päässä, eikä millään ole mitään tolkkua. Pari vanhaa ravimiestä on jo kysynyt, että kun on vieskeriläinen, niin onko kaikki piuhat ihan paikallaan? No aluksi naureskeltiin koko jutulle, mutta nyt tajutaan, että ei todellakaan ole.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tämän hevosen kohdalla käytösongelmat eivät johdu kenenkään ihmisen käsittelystä, eikö olosuhteista, vaan jotain on vaan pahasti jossain geeneissä vinossa tai hermorakenteessa. On tässä viimeisen lähes neljän vuoden aikana jouduttu puimaan omia hevosenkäsittelytaitoja (jos niitä nyt edes on...) moneen otteeseen ja yritetty miettiä kaikki maailman virheet mitä ollaan tämän hevosen kanssa tehty. Mutta ensimmäisenä tulee vaan mieleen, että miksi vain tämä hevonen näistä kaikista on tälläinen ja muut täysin normaaleja? Ymmärtäisin lopettaa hevosharrastuksen tyystin, jos alkaisi joka koni tallissa käyttäytyä samalla tavoin, mutta kun niin ei ole käynyt.
Se miksi juuri tätä yksilöä haluttiin varsottaa oli syy siihen se, että haluttiin vielä kerta yrittää, josko kiimahäiriö saataisiin tämän avulla jotenkin tolkkuunsa. Suoranaisesti varsaa ei taloon ollut toiveissa. Esimerkiksi kavioiden hoito on ollut vielä vuosi sitten keväällä aivan mahdoton tehtävä. Tarhasta kiinnisaaamiseen on saattanut mennä kokonainen tunti. Saattaa kuulostaa ihan pikkuasioille, mutta kun tälläiset asiat on arkipäivää, alkaa hermot olla koetuksella. Eksu toimii silloin, kun kaikki on täysin samanlaista ja tuttua kaavaa, mutta ei kestä yhtään oikeastaan poikkeavia asioita. Tilanne vaan saattaa ihan yht'äkkiä mennä hulluksi, hevosella alkaa silmät pyörimään päässä ihan kuin oli jossain omissa maailmoissaan. Kun "tilanne" on päällä, ei silloin voi tehdä yhtikäs mitään, vaan on lopetettava se toiminta mikä on meneillään.
On tässä mietitty, että onneksi ei ole vielä sattunut mitään, mistä olisi ihmisille koitunut vaaraa. Mutta Eksupa on aiheuttanut pariin otteeseen vaaraa varsalle omalla typerällä, sekopäisellä käytöksellään. Koko tiineysaika meillä oli superseesteinen hevonen, mutta varsomisen jälkeen alkaa taas vanha Eksu pilkahdella esiin. (Emänä Eksun on kuitenkin mitä huolehtivaisin ja siitä ei voi sanoa moitteen sanaa.) Aluksi kun olivat varsan kanssa omassa tarhassa, niin flippasi aivan totaalisesti, ei antanut tarhasta kiinni, saattoi juoksuttaa varsaa niin pitkään tarhassa kun ihmisiä oli portilla odottamassa. Ei siinä muu auttanut, kuin jättää Eksu juoksemaan ja palata itse myöhemmin paikalle. Pari kertaa tuli portista läpi, kun pimeni vintissä.
Aika nopeasti tarhaanhan kaveriksi laitettiin Tuisku ja pariksi päiväksi rauhoittuikin. Kerran sekosi aivan totaalisesti, kun otettiin Tuisku pois tarhasta ensin sisälle, niin tuli langoista läpi varsa perässä. Sekosi siis aivan totaalisesti ja lähti juoksemaan pitkin Tohmajärventietä varsa tietenkin perässä. Joni lähti perään ja ihmeen kaupalla kääntyivät takaisin pihaan, siitä matka jatkui latopellon risteykseen, jonne on meiltä lähes kilometri. Sitten vasta kääntyivät takaisin ja siinä vaiheessa oli jo naapurit hälytetty apuun. Ja Eksu oli taas sellaisessa "tilassa", että näytti, ettei se tiedä missä se oikein on.
Mutta että ei pelkkää huonoa, niin onhan tässä hevosessa jotain hyvääkin. Ajohommathan eivät onnistuneet, kiitos kiimasekoiluiden tai minkä piikkiin sen nyt voi sitten laittaakaan. Mutta kaikkien varoituksista ja pelonsekaisesta kauhistelusta huolimatta uskaltauduin ratsun alkeita Eksulle opettamaan. Ihme kyllä, se on onnistui varsin helposti. Toki kentällä on epäileväinen kaikkea ylimääräistä kohtaan, kuten estetolppia, puomeja, jakkaroita, jne kohtaan. Mutta monen ratsastuskerran jälkeen olen ollut äärimmäisen onnellinen ja kokenut tämän hevosen kanssa mielettömiä onnistumisen hetkiä! On ollut hienoa, että on saanut itse alusta saakka olla se, joka on noussut ensimmäisen kerran selkään ja saanut kokeilla miltä tuntuu ruveta ratsastamaan nuorta hevosta. Mutta, epäileväisyys on monesti kuitenkin vienyt voiton ja on jäänyt surullinen mieli kaikesta tekemästä. MUTTA, Tuiskun jälkeen tässä on maailman toiseksi paras maastohevonen, joka on rauhallinen ja luotettava maastossa, jonka kanssa maastoilu on nautinto!
Eksun piti olla alunpitäen Jonin hevonen, mutta kuitenkin olin ihminen, johon tämä hevonen rupesi kiintymään, vaikka yritin kuinka, ettei näin tapahtuisi. Olen itsekin kiintynyt tähän hevoseen ja meillä on keskinäinen side olemassa, jota tällä hevosella ei ole kenenkään toisen ihmisen kanssa. Tuntuu surulliselta, että vaikka ongelmia on, tämä hevonen luottaa minuun kuitenkin jossain määrin.
Eksua ei hankittu meille ratsuksi, vaan ajohevoseksi. Ajohevosta ei saatu, ratsua ei kunnollista tule, toista varsaa ei tule. Pelottaa, että varsasta valitettavasti tulee äitinsä kaltainen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että kun Usva tulee vieroitusikään, niin jos ihmettä ei tapahdu laitetaan tämä hevonen pois. Se ei tule myyntiin, koska en voisi ikinä kuvitella, että kukaan pystyisi näitä tilanteita tämän hevosen kohdalla ymmärtämään, tai että hevonen joutuisi kestämään niin suuren muutoksen, että joutuisi pois omasta laumasta. Tätä on kokeiltu koulutuksen muodossa, erittäin huonoin tuloksin. Siispä, vihreämmät laitumet kutsuvat, jos tilanne ei tästä muutu.
Mietteliäin ja erittäin surullisin ajatuksin jäämme asiaa siis vielä pohtimaan voiko tähän tilanteeseen yksinkertaisesti olla enää mitään muutakaan ratkaisua.
